torstai 16. syyskuuta 2010

TOUHUA JA TASSUTTELUA VANHALLA KYLÄKOULULLA...


Minä, Piia, olen keski-iän saavuttanut, kaupungista maalle muuttanut nainen. Perheeseemme kuuluu itseni lisäksi mieheni ja 1,5-vuotias newfoundlandinkoiramme Martta. Asumme Kemiönsaarella (Lounais-Suomessa). Talomme on vanha hirsirakennus, vuonna 1891 rakennettu entinen kyläkoulu. Tekemistä huushollissa riittää sekä sisällä että ulkona. Martta-luonteeni pitää jatkuvasti padat, kattilat sekä itseni höyryämässä. Taloustöitä en todellakaan karta, piha-, puutarha- ja käsitöistä puhumattakaan. Touhua on, tulee olemaan ja tassuttelusta vastatkoon tuo toinen Marttamme.

Syyssadetta ja uunin tulen ropinaa kuunnellen aloittelin tänään aamuani. Päivällä ajelin kylille hakemaan hillosokeria. Sunnuntaina tein todella hyvää luumuomenahilloa ...oikein konjamiinilla terästettyä. Reseptin löysin viimeisimmästä Glorian ruoka&viini -lehdestä. Sen verran oli hillo vaniljajäätelön kyljessä hyvää että nyt sitä on tehtävä lisää! Hedelmätarhaan siis lompsis ...ja omat omenat ja luumut pataan porisemaan.

-Konjakilla maustettu luumuomenahillo-

500 g kypsiä punaisia luumuja
500 g omenoita (kiinteä ja hapokas lajike)
1 dl vettä
8 dl hillosokeria
2 kanelitankoa
5 kokonaista neilikkaa
2 rkl konjakkia

Huuhtele luumut huolellisesti, halkaise ne ja poista kivet. Lohko tai kuutioi luumut. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi.
Siirrä luumut ja omenat kattilaan ja lisää vesi. Kuumenna kannen alla, kunnes vesi höyrystyy. Lisää sokeri ja mausteet.
Keitä hilloa keskilämmöllä ilman kantta noin 20 minuuttia tai kunnes hedelmät ovat pehmenneet. Jos hillon pinnalle nousee vaahtoa, kuori se pois lusikalla.
Mausta valmis hillo konjakilla. Purkita hillo hyvin puhdistettuihin tölkkeihin ja sulje heti. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä jääkaappiin. Hillo säilyy jääkaapissa hyvänä useita kuukausia.

(Glorian ruoka&viini 6/2010)

1 kommentti:

  1. Vallan mainiota Piia! Nyt kaikki ihanar reseptit ja vanhan kansan hyvät neuvot ja niksit meidän muidenkin ulottuville <3 Ihana juttu tämä t. Carru

    VastaaPoista