sunnuntai 29. toukokuuta 2011

MENNÄKKÖ VAI EIKÖ MENNÄ?


Sivustaseuraaja






Vesiputouksen alla






Haistelua





Rantatyttönä





Rohkea rokan syö





Olo kuin uitetulla koiralla





Uimamaisterit

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

IITA TULI TALOON...






Joku kiskoo lahkeestani, tarraa jokaiseen saapasaskeleeseeni pihamaalla, hapuilee käteeni piikkihampaillaan. Matot ovat kasassa, lakana kiskottu alas pyykkitelineeltä, kukkapenkki tassuteltuna... loro siellä, kiemura täällä. Olemme saaneet uuden perheenjäsenen - Iita on hänen nimensä.




























Marttahenkisyyttä tuntuu löytyvän tuosta 9 viikkoisesta karvapallerostammekin... energisyyttä, topakkuutta. On intoa, iloa, rohkeutta ja uteliaisuutta vaikka muille jakaa. Tuntuu aivan käsittämättömältä miten tuollaisesta hömelöstä tehopakkauksesta voi muka kasvaa Marttamme kaltainen, tasaisen rauhallinen, viisas koira. Tuollehan kaikki puhe, sanatkin ovat nimeään myöten vielä ihan hakusessa.

Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Uuteen kotiin tutustuessa, asettuessa, pikkutassut onneksi väsähtävätkin tarpeeksi usein joten minä ja Marttakin saamme hieman huokaista välillä. Mammalomani tähän kohtaan on enemmän kuin paikallaan.
































torstai 19. toukokuuta 2011

KASVIMAALLA...


















Aamu viis´ kun täällä uuteen päivään heräsin,

hanskat, siemenet, taimet mukaan pihalle keräsin.


Yks´ päivä olin ostanut hevosenlantaa
joka jytyä kasvuvoimaa kasvimaalleni antaa.


Potut maahan, mullan alle pistettiin,

sipulit viereiseen penkkiin riviin iskettiin.


Perhonen ja hämähäkki tuli katsomaan ahkeraa työtäni.
Niin rehkin ett kiristelin päivän mittaan vyötäni.


Paljon on nyt laitettu tulevaa satoa,
täytyy toivoa vain ettei metsäneläinten herkuiksi katoa.


Martta vaan terassilta aina kasvimaalle valvoo,
mammahan on se jota se koira palvoo.


Toivotaan että maa hyvän sadon meille taas kantaa
ja kesän kelit lämpöä sekä vähän vettäkin antaa.



















































SATOISAA KASVUKAUTTA!

























tiistai 10. toukokuuta 2011

HERÄÄMISIÄ...









Kevätsää lämmittää, luonnon kauniin herättää. Katsokaa, sulaa maa, puut jo silmut saa. Lintusten nyt laulu soi niityt kaikki vihannoi. Kevätsää lämmittää, luonnon herättää. Kenpä vaan voisikaan tupaan jäädä nukkumaan! Vuoretkin, laaksotkin kutsuu tanssihin. Kuulet huilun sävelen, käki kukkuu kultainen. Kenpä vaan voisikaan jäädä nukkumaan...













































































... KEVÄT, KEVÄT, KEVÄT!!!






































































sunnuntai 8. toukokuuta 2011

ÄITI...









Piirsin kuvan. Siihen silmät, jotka nauravat ja suun joka hymyilee. Piirsin korvat, jotka jaksavat kuunnella ja sydämen, joka välittää. Piirsin ihmisen, joka on minulle tärkeä. Piirsin sinut Äiti...







HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!