Pitkä, pimeä, talvinen tammikuu. Vai olenkohan jo huomaavinani enemmän valoa päivissä ennenkuin aurinko mailleen laskeutuu. Vuodenvaihteen yli kun pääsee niin piankos sitä nautiskellaan jo kevään heräämisestä. Nythän elellään puolenkuun hujakoilla tätäkin kuukautta vaikka se vasta pärähti käyntiin.
Talvinen metsä on hiljainen ja pysähtynyt. Martan kanssa olemme viime viikkoina rämpineet metsän lumenpaljoudessa. Välillä kun vain pysähtyy kuuntelemaan hiljaisuutta tulee itsellekkin levollinen, kiireetön olo. Tekee melkein mieli heittäytyä hankeen Martan kylkeen kun se pysähtyy huilimaan omilta juoksuiltaan.
Hiljaisuus oli kaukana nyt alkuviikosta kun sää suojaantui ja valtavat lumimassat lähtivät katolta liikkeelle. Martta haukkui jokaikisen tömähdyksen. Luuli kai että suuremmatkin väkijoukot olivat tunkeutuneet reviirillemme ja vartioi tilannetta niinkuin paraskin vahtikoira. Hurjaa se oli kun yksi romahduskin helisytteli ikkunalaseja ja seinäkellokin alkoi lyömään ennen tasatunteja.
Yhtenä päivänä huomasi taas kuinka maalla on reilu meininki. Ystävällinen herra oli ohikulkiessaan huomannut autoni paikan katonräystään alla ja halusi kehoittaa autonsiirtoa ennen mahdollista lumihaveria. Itse en ollut ajatellut asiaa vielä niin pitkälle ja isännän autohan oli onneksi turvallisesti tallissa. Kuinkas sitten kävikään ...isännän auto joutui jääputouksen alle Helsingissä. Jäät lyttäsivät auton konepellin korjaamokuntoon.
Tänään auringontäyteisessä päivässä näin ihanan näyn. Talvea on vielä taivallettavana mutta kevättä kohti sitä taas mennään, uskokaa pois...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti