MÄÄRÄNPÄÄ HEINOLA...

Tytöt tienpäällä. Määränpäänä Heinola. Matka on pitkä tarvittavine pikkupysähdyksineen. Neljään tuntiin mahtuu paljon koiranunta ja vaihtuvia maisemia. Puuttuu vain että takaa kuuluisi minulle ratin varteen " Koska ollaan perillä? ". Välillä Martta katselee missä mennään ja hetken perästä Iitakin jo tuijottaa tukka pystyssä takaikkunan taaksejäävää  matkamaisemaa. Pian ollaan perillä...

Morjens Heinola... me tultiin nyt! Martta ampaisee takaluukun auettua omille teilleen kohti rantaa. Pitkän matkan jälkeen se vaatii itselleen selvästi uimakeikan jotta se jaksaa tervehtiä vanhempiani heidän luokse saavuttuamme. Iita pomppii ja on onnesta sekaisin. Tuttuja olette, kiva nähdä mutta missä me oikein ollaan? Neljän kuukauden aikana opittu sisäsiisteyskin unohtuu kuin seinään. Miten tässä nyt näin kävi?

Koiranhoitopalvelu pelaa vanhempien avustuksella erinomaisesti. Herkkuruoka valmistuu pöytään äidin pannuilta ja kattiloista kuten parhaimpaan täysihoitolaan kuuluukin. Rakkaudella tehtyä pötyä vaan lisää pöytään ja massuun vaik enää silmät syö ja vatsa ei vetäis. Ihanaa yhdessäoloa. Tästä sitä hyvää oloa poikii. Minäkin, minä todellakin, osaan näemmä joskus olla vaan nauttien ja ihmetellen.

Päivä oli hyvä päättää iltauintiin ja uusi päivä aloittaa aamu-uiden. Noistakin teoista on hyvät päivät tehty.