Tavanomaisesta poiketen meiltä löytyy "herätyskello" joka läähättää korvanjuuressa ja tuijottaa unista makoilijaa. Joka aamu, päivärytmiinsä tottuneena, herätykseni on Martan toimesta kuin nakutettuna kello 7.00. Siinä voisi kokematon kääntää kylkeään tuhahtaen mutta onneksi meillä toimitaan Martan kanssa tiiminä "Aamun virkku, illan virkku"- periaatteella.
Aamulla on mukava kiertää tilukset ja haistella alkavan päivän tuulet. Siitä sitten aamukaffen keittoon, evästä päivään kumpaisellekkin taholle ja uutta päivää etiäpäin.
Kesäisin useat aamut alkoivat metsälammella uiden. Martta rakastaa uimista. Nyt syksyn tullen Martta on hoitanut meillä nämä viileän veden uinnit. Välillä seurana on ollut naapurin Leonberginkoira Simbakin.
Jokaiseen päiväämme kuuluu liikettä suuntaan jos toiseenkin. Mahtavaa kun on luonto lähellä. Mikäs sen mukavampaa kuin ulkoilla merenrantaan katselemaan ja kuuntelemaan laineiden liplatusta. Tai mennä vaikkapa metsään tallustelemaan pehmeään sammalikkoon ja kuulemaan honkapuiden huminaa. Välillä jos väsy on päällä ja tassu painaa Mammallakin, on leppoisaa vaan kierrellä oman pihamaan polkuja ja ihan vaikka pysähtyä paikalleen kuuntelemaan maaseudun hiljaisuutta.
Lepohetketkin kuuluvat asiaan. Martalla se ei katso aikaa, ei paikkaa. Itsellenikin sen suon jos vain päivän työt antavat myöten. Martta pitää huolen jotta työhuoneeni ilma on raitis. Päivätirsat on hyvä nukkua terassin kynnyksellä avoimen oven välissä. Samallahan voi myös taata sen että Mamma ei pääse sulkemaan ovea ja livistämään läheisyydestä. Kelit ovat kylläkin viilenneet jo sen verran että asiaan täytynee piakkoin tehdä muutosta.
"Syksyn tuuli tiellä puhaltaa, lehdet puista maahan putoaa.
Nukkumaan, nukkumaan kutsuu Äiti Maa jo lapsiaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti