Sitten olikin jo aika pikkutauolle. Päätin poiketa jälleenavattuun vesitornin maisemakahvilaan, Cafe´ Torniin. Täytyy kyllä myöntää että on entisessä kotikaupungissani upeat maisemat korkealtakin katsottuna ja olipahan vaan tarjolla makoisaa kanapiirasta ja limua. Ranskalainen pyjama kesäteatterissa kutsui iltapäivästä joten sinne sitten siis. Kaikki kesäteatterin näytökset joita olen vuosien varrella nähnyt ovat olleet hyviä ja niinpä kävi nyttenkin.
Eipä jäänyt väliin tälläkään kertaa Heinolan lintutarha. Aina on pakko päästä moikkaamaan trooppiset ja vähemmän trooppiset linnut hoitopaikassaan. Suuntasin nokkani myös paljon puhuttuun James-näyttelyyn johon olin erittäin tyytyväinen. Museoissa pääsi aikamatkalle lähimenneisyyteen. Esillä oli näyttelykokonaisuus
1960–70-luvun tyylistä, James-farkuista ja Mattisen teollisuus Oy:n vaiheista Heinolassa. KIITOS KESÄINEN HEINOLA!
Heila on PARAS!
VastaaPoistaSanoppas muuta, aina poikettava kun sielläpäin liikkuu. Välillä pyydän meidän väeltä sieltä tuliaisiakin. ( www.heilan.fi )
VastaaPoista